Minimalismi nykytaiteessa
Syksyn aihe minimalismi nykytaiteessa Minimalistiselle taiteelle tyypillistä on yksinkertaisuus, vähäeleisyys ja teoksen pelkistäminen kaikista olennaisimpaan asiaan. Myös värien niukka käyttö on yleensä ollut tyypillistä, mutta nykyaikaisempi Postminimalismi pyrkii ylittämään vanhemman Modernistisen minimalismin matemaattisuuden, karuuden ja ankaruuden, joten värejä saa nykyisin olla enemmän ja muodot voivat olla mielellään eläviä ja orgaanisiakin. Maalausten tulisi olla kuitenkin kompakteja ja olennaisuuteen pyrkiviä, mutta värit saattavat olla kirkkaita ja muodot jossain määrin rönsyileviä. Tärkeintä on, ettei yhdessä maalauksessa ei ole liikaa fokuspisteitä. Yksi tai korkeintaan kaksi on sopiva määrä, jolloin saadaan aikaan riittävän selkeä ja keskittynyt vaikutelma. Esimerkkinä vaikkapa Kiinassa syntynyt ranskalainen, musiikista maalauksiinsa voimaa saava Li Chevalier. https://www.wikiart.org/en/li-chevalier Solitude Qui Habite L'homme Li Chevalier Date- 2016 Historia Venäläi